Pelaamisen kahdet kasvot

Pelaaminen on pitkään nähty negatiivisena harrastuksena. Sitä on pidetty haitallisena nuorille, kun taas vastapuolelle on asetettu urheilulliset harrastukset – esimerkiksi jalkapallo, voimistelu, uinti ja muut lajit, joiden ajatellaan pitävän nuoret pois haitallisista kokeiluista ja huonoista porukoista. Pelaaminen taas on nähty syrjäytyneiden ja yksinäisten nuorten miesten puuhasteluna, jota ei ole katsottu hyvällä. Pelimaailman parissa viihtyviä nuoria on pidetty kuoreensa vetäytyneinä, epäurheilullisina ja taipuvaisina ylipainoon.

magicinfoto / Shutterstock.com

magicinfoto / Shutterstock.com

Suurin osa tutkimuksista keskittyi näihin päiviin asti kaivamaan esiin pelaamisen negatiivisia puolia. Suunnan muutos on nähty nyt kun pelimaailmassa on nähty suuri murros. Pelaaminen on muuttunut trendikkääksi harrastukseksi, joka kiinnostaa niin tyttöjä kuin poikiakin ja kerää sankat joukot pelaajia erilaisiin tapahtumiin. Esimerkiksi suureksi villitykseksi noussut Pokemon yhdistää nyt pelaamisen ja liikkumisen kun hahmoja metsästetään ja haudotaan ulkona. Hiljalleen pelaamista käsittelevät tutkimukset ovat kääntyneet selvittämään myös pelaamisen mukanaan tuomia positiivisia asioita

Sodankäynti ruudulla lisää aggressiivista käytöstä?

Sotapelit ovat olleet usein aiheettomasti huonossa maineessa. Yksi suosituimpia sota-aiheisista peleistä on Counterstrike go, joka on monikerroksinen taktiikkapeli.

Pelissä valitaan jompikumpi puolista ja pyritään taistelemaan mahdollisimman taidokkaasti. Peliin tuovat lisäjännitystä panttivankitilanteet, kilpavarustelu ja pommit. Counterstrike on tarkasti ja hyvin toteutettu, se vaatii pelaajalta keskittymistä ja harjoittelua. Pelaajan on mahdollista valita pelin kahdesta tasosta omaan mielentilaan paremmin sopiva, kilpailutilanne tai rento pelaaminen. Rennon pelaamisen avulla on helppoa harjoitella tilanteita ja oppia toimimaan yhä paremmin kilpailutilanteissa.

Strategista ajattelua pöytäpeleistä

Nettikasinoiden suosion nopea kasvu kertoo niiden tarpeesta viihdesektorilla. Kolikkopelit sopivat leppoiseen pelaamiseen, kun taas pokeri ja muut korttipelit auttavat strategisen ajattelun kehityksessä. Valintatilanteita varten Nettikasinovertailu pureutuu päivittämään asiakkailleen tietoa eri peleistä ja missä niitä voi pelata.

Monia asiakkaita kiinnostavat luonnollisesti kasinoiden tarjoamat bonukset, joiden avulla pääsee pyöräyttämään pelejä ilmaiseksi tai saa talletuksista muhevan bonuksen. Kilpailu kasinoiden välillä onkin muuttunut kovaksi ja ne joutuvat panostamaan yhä enemmin hyvään asiakaspalveluun, älykkäisiin kampanjoihin ja mielenkiintoisiin peleihin.